Tekstit

Näytetään tunnisteella Dipit kastikkeet & levitteet merkityt tekstit.

Minttujogurttikastike

Kuva
Mulla oli eilen vain kaksi hoidokkia hoidossa. Käytiin ostamassa huomiselle sekä perjantaipäivälle tyttärelleni juomista sekä kissoille kanafilettä. Osa kanafileestä taitaa vielä päätyä perjantain kanakeittoni syövereihin. Tiedähäntä! Mutta nyt tämän viikon ensimmäisiin ostoksiin, joihin sain törsättyä peräti 7,30 € Minttu on minulle nykyään sellainen pieni parvekkeeni aarre. Parvekkeella kasvavasta mintusta on minulle tullut kuin pieni vihreä "ystävä". Näin ei ole aina ollut, vaan olen tähän yrttiin vasta kunnolla tutustunut tänä kesänä. Minulla on minttua ollut kasvatettuna jo varmaan kymmenisen vuotta, mutta olen oppinut käyttämään sitä tosiaan vasta nyt. Minttu on monivuotinen sitkeä yrtti se on hyvä kasvattaa ruukkuun, koska se leviää nopeasti juurtensa avulla. Mintun tuoksu on raikas, pehmeä ja aina yhtä ilahduttava. Kun käyn kastelemassa yrttejä parvekkeella, hipaisen mintun lehtiä ja koko tila täyttyy hetkessä tuoksusta, joka tuo mieleen kesän. Minttua on helppo k...

Kreikkalainen tsatsiki

Kuva
Tiedättekö, että viikko sitten kampaajalla käydessäni juttelin kampaajani kanssa siitä, että hän kirjoittelee kirjoista yms. Parhaita ajatuksia sekä lukemiaan juttuja ylös, ja jos juttu/ajatus jää muhimaan pitemmäksi aikaa, niin hän on jopa osan asoista tatuoinut kehonsa. No, minusta ei ole noihin tatuointihommiin, mutta tuosta tuli mieleen, että olen itsekin kirjoitellut joskus parhaita juttuja vihkoihin. Nyt se on vain jotenkin jäänyt. Mutta nyt otin taasen itselleni vihon ja sen ensimmäisen sivun olen nyt kirjoittellut ja tämän reseptin olin kirjoittanut myös mietelauseineen sille sivulle.   Ihan näin meidän kesken... Tämä ei ole mikään tavallinen tsatsiki-ohje, vaan tällainen hieman mukaeltu versio,  mutta tämä ei kyllä häpeä aidolle ohjeelle laisinkaan. Maista vaikka! 1 kurkku 4 dl kreikkalaistajogurttia tuoretta basilkaa 2 valkosipulinkynttä tai 1 tl valkosipulimurskaa 100 g murennettua fetaa 2 tl limen mehua 1 dl mustia oliiveja 3 rkl punasipulia pienenä murskana Raasta...

Herkullisia salaatteja

Kuva
Yleensä kaikki immeiset aloittavat terveellisen syömisen ennen kesää, niin että ollaan rantakunnossa kesäloman alkaessa. Mutta täällä taas tämä vastarannan kiiski ilmoittaa, että meillä alkaa taasen kevyempi ja terveellisempi syöminen syksyllä töiden alettua ja kesäloman loputtua. Kesälomalla tuli syötyä milloin ja mitä sattuu, mutta nyt alkaa taas ryhdistäytyminen.  Valmistin meille kaksi salaattia. Tämä ensimmäinen on aivan huippuhyvää maultaan. Ihan pakko saada tuota salaatinkastiketta vielä toistekin juuri juustoisten salaattien sekaan. Ajattelin koittaa grilli-, hallomjuustoa tai tofua grillattuna tämän salaatin ja kastinm kaveriksi. 1 punasipuli salaattia (mielellään paria eri salaattilajiketta ) mulla oli valmis salaattisekoitus 1/2 dl oreganoa 4 tomaattia 1 dl mustia oliiveja 1 pkt fetajuutoa Kastike: 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl vettä 2 rkl balsamikastiketta  1/2 tl herbamare yrttisuolaa 1/2 tl rouhittua mustapippuria Leikkaa sipulit renkaiksi ja leikkaa salaatit ym. ainek...

Salaatinkastike a`la Tupuntupa

Kuva
Jouduin eilen heittämään jääkaapista keitettyjä perunoita bioroskikseen aikas isonkin määrän, koska ne olivat homeessa. Tällaisista ei vain satu minulle! Olen niin tarkka kaikesta, mutta tässä nyt kuitenkin kävi niin. Onneksi nyt on kesälomat ohitse ja päästään tuttuun päivärytmiin, niin eiköhän tämä kokkailuelämäkin tästä taas suttaannu hieman paremmin. Samoin on käynyt pakastimen kanssa. Se on nyt taasen kerran tupaten täynnä. No, nyt täytyy Tupun ryhdistäytyä ja alkaa tyhjentämään pakastinta. Mulla on joku pakate syngrooma. Mulle siis käy tosi usein, että pakastimeen tuppaa kertyä punalaputettuja tuotteita sun muita muka tärkeeetä ruokaa. No, käytiin kuitenkin lähikaupassa, kun sain sinne paketin, niin samalla tuli poikettua ja taas osteltua kaappeihin lisää tavaraa… Voi mun kanssani 😊 Unelmanrönsyjä siirtolapuutarhassa on niin ihanaa luettavaa. Ihanaa kesäntunnelmaa ja siirtolapuutarhajuttuja. Tässä alkaa ihan sormet itselläkin syyhyämään puutarhajuttuihin. Mukavaa arkista touhui...

Pizza

Kuva
  Viime viikon ruokamenot olivat yhteensä 60,80 € Kävimme kyllä muuten törsäilemässä Minimanissa ja ostimme Maku-sarjan keittiökattiloita parikin kappaletta. Rakastuimme tähän beigen ja kullan yhdistelmään.  Katsoo nyt, kuinka sitten ajankulussa tummentuvat. Pidetään peukut ylhäällä, ettei niin kuitenkaan pääsisi käymään. Nämä kattilat maksoivat... Valurautapata 4 L maksoi 39.95 € (Etualalla) Alumiinikattila 2,4 l maksoi 24.95 € (Takavasemmalla ) Että vaikkei nyt aina niin paljo menisikään tuohon ruokaan, niin kyllähän me saadaan sitten tuota rahaa kulumaan johonkin muuhun asiaan 😊 Nämä ostokset taas tiesivät sitä, että minulla on luvassa kattilakaapin siivous lähiaikoina ja ainakin kaksi kattilaa saa luvan lähteä kattiloiden kierrätykseen. No, tämä kierrätysjärjestely ei onneksi ole vaikea operaatio, koska meidän pari pataa oli jo aikas huonossa hapessa. Tästä pohjasta tulee kaksi pellillistä herkullista pizzapohjaa. 5 dl vettä 2 pss (11 g) kuivahiivaa 2 tl ruususuolaa n. 10...