Pizzapiirakka
Tiistai oli taasen se mun omapäiväni,
Arin ollessa Otto-haukun kanssa päivän Mutsilla.
Meillä kissoista jompi kumpi oli puklannut yöllä matolle. Onneksi kyseessä oli sellainen mun kutoma matto, jonka sain laitettua pesukoneeseen heti aamusta ja saan kuivatettua sen tuossa oven päällä.

Valmistin siksi myös lisää kaalisalaattia. Tein tuolla eilisellä ohjeella, mutta lisäsin joukkoon sipulinvarsia, ruohosipulia sekä murusteltua fetajuustoa.
Tästä pizzapiiraasta on tullut kyselyjä yhdeltä blogin lukijaltani jo pariin otteeseen.
Tiistaina, kun minulla oli tämä omapäivä, ajattelin, että nyt otan asian hoitaakseni ja löytyihän sieltä kaurataikina pohjainen pizzaohje tänne Tupun_tupaan.
Tämä on siis 27.3.2017 kirjoittamani resepti.
En kyllä yhtään muista tällaista reseptiä, mutta sanatarkkaan kopioitu kuvineen kaikkineen vanhasta blogistani nyt tänne.
Olkaatte niin hyvät!
En kyllä yhtään muista tällaista reseptiä, mutta sanatarkkaan kopioitu kuvineen kaikkineen vanhasta blogistani nyt tänne.
Olkaatte niin hyvät!
Sitten taasen tämän piirakan tekoon…
Minä sitten pidän näistä pikaisista ohjeista ja niinpä taasen käytin pohjana tätä huippuhyvää ja nopeaa kaurapohjaa.
3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruususuolaa
2 tl leivinajuhetta
2 kananmunaa
2/3 dl öljyä
3 dl vettä
Sekoita ensin kuivat aineet sekaisin ja lisää sitten joukkoon kananmunat, öljy sekä vesi.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä löysähkö taikina lastalla leivinpaperin päälle uunipellille.
Sitten vain haluamiasi täytteitä päälle.
Meillä tällä kertaa kinkkusuikaleita, metwurstia, tomaattia, puna- ja keltasipulia renkaina, juustoraastetta. Mausteiksi kelpuutin basilikan, valkosipulin ja mustapippurin.
Sitten on enää uunin laiton vuoro 225 asteeseen 30 minuutiksi ja piirakka on valmis nautittavaksi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi