Tupun-tupa

  Päästiin juuri Mutsin saunareissulta kotia ja sytyttelin kynttilät ja nyt sitten istuskellaan Arin kanssa täällä olkkarissa nojatuoleillamme tuoleillamme ja katsellaan H aluatko miljonääriksi ? Ai, että nämä perjantait on ihania. Koko viikonloppu on edessä ja aamulla saa nukkua niin pitkään kun itse haluaa. Vaikka se oma haluaminen on usein näissä tapauksissa kuuden hujakoilla 😉 Borssikeitto ja yhdessä tekemisen kauneus Tiedättekö sen tunteen? Kun kysyt Arilta, että söisimmekö borssikeittoa viikonloppuna ruoaksi – ja Ari ei vastaa pelkällä kyllä-sanalla, vaan kysyy hymyillen: “Koskas me aloitamme viipaloidaan kasviksia yhdessä?” Se on juuri sitä meidän näköistä arkea. Ruoat, jotka voisi tehdä monitoimikoneella tai raastimella hetkessä, mutta me teemme ne usein yhdessä. Tällä kertaa olohuoneen pöydän ääressä, jutellen niitä näitä, punajuuren tuoksun noustessa ilmaan ja kaalin rapsahtaessa leikkuulaudalla. Siinä on jotakin niin rauhoittavaa – kuin pieni rituaali, joka kertoo että ...

  Keskiviikko päivä alkoi hiljaisena, melkein pysähtyneenä. Keittiössä oli vain yksi pieni hoidokki, ja talon rytmi tuntui kulkevan tavallista rauhallisemmin. Sellainen päivä, jossa kahvikuppi ehtii jäähtyä pöydälle ja jossa ulkona tuuli vain silittää puita, ei ravistele. Kun mureke kypsyi uunissa, päätin laittaa sen viereen neljä pientä punajuurta. Ne olivat kuin pieniä syksyn jalokiviä – tummia, kiiltäviä ja täynnä lupausta. Uuni teki tehtävänsä, ja pian keittiöön levisi tuoksu, joka sai koko päivän tuntumaan vähän paremmalta. Kun punajuuret olivat pehmeitä, kuorin ne ja surautin raasteeksi punasipulin, suolakurkun ja omenan kanssa. Kulhoon syntyi väriä, iloa ja pientä syksyn taikaa. Ja kun kastike sekoitettiin joukkoon, salaatti muuttui joksikin enemmän: pieneksi yllätykseksi, joka sai rauhallisen päivän hymyilemään. Hoidokki maistoi ensimmäisen lusikallisen ja katsoi minua silmät suurina. “Onko tätä lisää?” Ja siitä se sitten lähti okainen hoidokki halusi punajuurisalaattia. ...

  🍎 Omena‑päärynä‑kaurakeksit – lasten lempeä leivontahetki Meidän keittiössä tuoksui jotakin aivan erityistä. Leivottiin lasten kanssa omena‑päärynä‑kaurakeksejä, sellaisia pehmeitä ja syksyisiä, joissa on mukana sekä hedelmien makeus että kaurahiutaleiden tuttu kotoinen tuoksu. Lapset olivat innoissaan jo siitä, että saivat katsella, kun lohkoin omenan ja päärynän – ja vielä enemmän siitä, kun sauvasekoitin muunsi hedelmät pehmeäksi soseeksi. Se oli heidän mielestään “taikatemppu”. Taikina oli helppo ja lempeä, ja se sai turvota vartin verran ennen pellille kauhomista. Lapset rakastavat juuri tätä vaihetta: kun lusikalla saa tehdä pieniä nokareita ja katsoa, miten ne uunissa muuttuvat kauniiksi, kullanruskeiksi pikkukekseiksi. Nämä keksit ovat juuri sellaisia, joita syksy kaipaa. Hedelmäistä pehmeyttä, kauran kotoinen maku ja se pieni ilo, joka syntyy yhdessä tekemisestä. 🍐 Omena‑päärynä‑kaurakeksit (resepti) Ainekset: 2 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia, jos haluat glut...

  Käytiin Arin kanssa Tokmannilla ostamassa mulle kuulosuojaimet sitten ruokakauppaan ostamaan K-supermarkettien alkuviikon tarjouksen kilon päärynä paketin eurolla. Nuo kuulosuojaimet on ihana asia , nyt pystyn lukemaan ja olemaan aivan hiljaa silloinkun vain tarvitsen ja haluan. Ja minä olen huomannut, että minä todellakin tarvitsen tuota hiljaisuutta/omaa-aikaa varsinkin töiden jälkeen. Arilla on huono kuulo ja meillä kuuluu todellakin kännykkäja/tai tv: melua melkeinpä koko illan. Nyt voin itse kontroloida koska haluan sen hiljaisen oman hetkeni kotona.  Tämä tuo sitä iloa ja hyvää oloa meille kaikille. Clare Leslie Hallin kiinnostava kirja Missä maa murtuu. Etelä‑Englanti, vuosi 1968. Beth ja Frank elävät lammastilallaan hiljaista, tasaista elämää – sellaista, jossa päivät kulkevat luonnon rytmissä ja illat laskeutuvat pehmeästi maaseudun ylle. Heidän arkeensa mahtuu lampaita, tuulen tuoksua ja sitä rauhaa, joka syntyy, kun elämä on yksinkertaista ja tuttua. Mutta eräänä ...

Aamu alkoi tänään jotenkin erityisen pehmeästi. Keittiössä tuoksui kahvi, ikkunoista siivilöityi syyskuun valo ja mielessä pyöri ajatus pienistä arjen iloista — niistä, jotka tekevät tavallisesta päivästä vähän kauniimman. Ehkä siksi yksi pellavanvärinen lakana ja kattilallinen vispipuuroa tuntuivat tänään tärkeämmiltä kuin yleensä. Pellavanvärinen lakana & vispipuuroa syysiltoihin Arjen pieniä iloja Tupun Tuvassa Ari kävi siis eilen ostamassa meille uuden aluslakanan — sellaisen pellavan värisen ihanuuden Lidlistä. Lidlin tarjouksena oli nyt aluslakanat sekä pussilakanat tuplapeitteeseenkin, ja täytyy sanoa, että hinnat olivat niin mukavan kuuloisia, että hetken jo mietin pussilakanoidenkin ostamista. Mutta meillä päätettiin tällä kertaa pärjätä pelkällä aluslakanalla. Se on niin kaunis, rauhallinen ja luonnollinen, että minun on ehkä ihan pakko vaihtaa meille tänään lakanat. On se vaan ihmeellistä, miten paljon iloa yksi uusi lakana voi tuoda. Vispipuuro – pieni aikamatka lapsuut...

Ennen kun päästän teidät tuon herkkusalaatin kimppuun kerron teille viime viikon ruokaostoihin menneen summan... 89,65 € Kävimme sunnuntaina ostamassa myös mulle ulkohousut sekä hatun ja Arille verkkarit. Sitten kävimme syömässä Tesoman grillillä. Oli kyllä huippua isot annokset ja herkkuruokaa. Sitten vielä... Abby Jimenezin kirja Yhden kesän juttu. Yhden kesän juttu oli kirja, joka tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Juonen käänteet veivät eteenpäin niin vauhdikkaasti, että välillä tuntui kuin olisi itse kulkenut tarinan mukana – koskaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja juuri se teki lukemisesta niin koukuttavaa. Kirja oli kerrassaan mukavaa luettavaa. Sellainen, jonka pariin oli helppo palata aina uudelleen, ja joka jätti pienen kesäisen jälkimaun vielä viimeisen sivun jälkeenkin. ⭐⭐⭐⭐☆ Neljä tähteä – mukaansatempaava ja ilahduttavan yllätyksellinen. No niin nyt salaatin kimppuun... Tämä salaatti on meillä yksi niistä lempparisalaatei...

Syyskesän aamuissa on aina jotakin erityistä! Tai no ainakin eilen oli, kun huomasin, etten tarkene millään enää ilman hanskoja aamuisin. Samoin täytyy aamupäivisin alkaa pitämään taasen villasukkia jalassa ulkoillessa, muuten saan taas sen viheliäisen syysflunssan vaikka söisin valkosipuli a kuinka ja kanssa. Mutta ruvetaanhan leipomaan... Punaherukat ovat kuin pieniä rubiineja, kirpeitä ja rohkeita, ja juuri siksi ne sopivat täydellisesti pehmeän taikinan kainaloon. Tänään syntyy bostonkakku, sellainen joka kohoaa hitaasti ja tuoksuu koko Tupun tuvassa. Taikina on lempeä ja antaa punaherukoille tilaa olla omat ihanat itsensä. Kun kakku paistuu, sen sisällä kuplii pieni tarina – kirpeys ja makeus kulkevat rinnakkain, aivan kuin arjen pienet vastaparit. Tätä syödessä tulee suuhun sellainen ilotuliltus ja juuri se syksyn raikkaus!q 2 ½ dl maitoa 25 g hiivaa 1 dl sokeria 1 tl kardemummaa ½ tl suolaa n. 7 dl vehnäjauhoja 75 g voita Täyte: 75 g voita täytteeseen 1 dl sokeria täytteesee...

  Olipas taas päivä! Koko eilispäivä meni etsiskellessä tietokoneeltani tiettyjä tiedostoja. Huh, kuinka hankalaa tämä somemaailma oikein voikaan olla. Lopulta tein selkeän oman varhaiskasvatussuunnitelman tuohon Tampereen kaupungin kaavakkeen lisäksi. Mä en sitten tykkää mistään krumeluureista ja vaikeita sanoista. Mä oon niin yksinkertainen ihminen, että tarvitsen yksikertaiset raamit ympärilleni. Nyt on taas niin onnellinen... Kaikki on taas niin hyvin ! Eilen valmistin punajuuri‑porkkanakeittoa, ja taas kerran muistin, miksi punajuuriruoat ovat meillä niin rakastettuja. Punajuuren makea tuoksu täytti keittiön jo ennen kuin keitto ehti kiehahtaa, ja kattilassa poriseva väri toi pöytään pienen juhlan tuntua. Meistä punajuuriruoat ovat niin hyviä, että niitä tehdään usein ja kerralla paljon – tämäkin keitto katoaa yleensä parissa päivässä, vaikka kuinka yrittäisin tehdä ison satsin. 5 punajuurta 5 porkkanaa 2 palsternakkaa 1 sipuli n. 1 l vettä 1 tl rosmariiniä 1 tl valkosipulimur...

Se oli taas tiistai, ja päivä alkoi tutulla tavalla: lähdimme hoidokeiden kanssa aamukierrokselle katsomaan kaikki lähialueen rakennustyömaat. Pienet saappaat kopisivat pitkin pihaa, ja jokainen kaivinkone sai osakseen innokkaan selostuksen. Hetken leikimme ulkosalla, ennen kuin oli aika siirtyä sisälle leivontahommiin. Olin jo ennen ulkoilua vaivannut leipätaikinan valmiiksi, ja meidän kierroksen aikana se oli saanut kohota rauhassa liinan alla – kuin pieni salainen yllätys odottamassa tekijöitään. Kun tulimme sisään, taikina oli kuohkea ja valmis muotoiltavaksi. Leivoimme yhdessä sämpylöitä ja patonkeja, ja keittiö täyttyi siitä tutusta, lämpimästä puheensorinasta, joka syntyy, kun pienet kädet tekevät suuria asioita. Jokainen sämpylä oli omanlaisensa, ja juuri siksi niistä tuli niin täydellisiä. Tämä päivä oli taas se tuttu ja turvallinen: Ari lähti taas Otto-koiran kanssa Mutsille, ja kotiin jäi sellainen hiljainen hengähdys. Illalla töiden jälkeen istuin Sydänliiton luennolla – J...

  Sain vaihdettua Mutsin talvi saunavuoron perjantaille heti minun töiden jälkeen.  Näin meille jää koko viikonloppu itselle vapaaksi. Syksy ja talvi tuntui hieman raskailta vain sunnuntai vapaalla. Vaikka tuo Mutsin saunotus ei ole mikään ylitsepääsemättömän raskas suoritus se vie kauppareissuineen niin paljon aikaa, että Ari hoitaa nyt perjantai aamuisin kaupat minun ollessa töissä ja hakee minut sitten mun töiden jälkeen saunaan. Eilen Mutsin saunan jälkeen kiisimme Ylöjärvelle PanhcoVillaan syömään Ykköstyyppien kanssa. Oli taas niin mukava reissu ja ruoka oli herkullista. me niin rakastetaan Arin kanssa noita   Panchon thin & crispy fries perunoita.  PST: Kaikissa Pancho Villoissa on muuten tämän kuukauden tarjouksessa kaksi viikon hampurilaista yhden hinnalla. Tämä tarjous on siis Pancho Villa äpillä.  Lindströminpihvit — pannu kuumenee ja koti tuoksuu hyvältä On olemassa ruokia, jotka eivät koskaan yritä olla mitään muuta kuin hyviä. Lindströmin...

  Meillä oli hoidokeiden kanssa taas tuttuun tyyliin kirjastopäivä. Siihen kuului S- sekä K- kauppaa. Kauppaan meni yhteensä 20,48 € Syksyn paprikassa on jotain samaa kuin syysillassa: lämpöä, täyteläisyyttä ja pientä yllätyksellisyyttä. Kun paprikan halkaisee, sen sisältä löytyy aina pieni lupaus jostakin hyvästä. Meillä tämä ruoka syntyi tähteistä – pienestä kulhosta jauhelihakastiketta, joka oli jäänyt edelliseltä päivältä. Ja niin se muuttui uudeksi herkuksi, aivan kuin paprika olisi odottanut juuri tätä hetkeä. Sen värikäs kuori tuntuu kuin syksy olisi kerännyt valon talteen. Paprika on meillä sellainen kasvis, joka ei koskaan jää käyttämättä. Se odottaa rauhassa pöydän kulmalla, kunnes joku huomaa sen ja päättää hyödyntää sen. Tänään sen sisään päätyi jauhelihakastike – lämmin, syksyinen ja juuri sopivan mehevä. Kun paprikat paistuivat airfryerissä, keittiöön levisi tuoksu, joka muistutti, että syksy ei ole vain viileitä aamuja ja pimeneviä iltoja. Se on myös lämpimiä ru...

  Aloimme Arin kanssa katselemaan Yle areenasta uutta sarjaa Rahan ruhtinatar. Tuntuu aikas mielenkiintoiselta sarjalta, mutta tämä on vasta ensimmäinen osa, joten en vielä sano mitään. Sarjan katselun jälkeen keittiö kutsui taas — ja tomaatti odotti leikkuulaudalla kuin pieni punainen ystävä. Se pieni punainen ihme keittiössäni On olemassa yksi kasvi, joka osaa olla samaan aikaan arkinen ja juhlava. Sellainen, joka kasvaa parvekkeella kuin pieni aurinko, ja joka keittiössä muuttuu milloin lempeäksi keitoksi, milloin rohkeaksi kastikkeeksi. Tomaatti. Pieni punainen ystävä, joka ei koskaan tee numeroa itsestään – mutta joka silti kantaa kesän mukanaan, vaikka ulkona olisi sää mikä tahansa. Minun tuvassani tomaatit ovat kuin pieniä vieraita, jotka saapuvat koriin hiljaa ja vaatimattomasti. Mutta kun ne pääsevät leikkuulaudalle, ne paljastavat tunteensa: makean, happaman, mehukkaan ja aina hieman yllätyksellisen. Jokaisella on oma tarinansa. Aamun tomaatti – pehmeä alku päivälle Aa...

Me oltiin hoidokeiden kanssa kirjastoreissulla Ja samaan syssyyn käydään aina lähikauppojen tarjonta lävitse. Yhteensä kauppoihin meni rahaa... 18,07 € Eilis ilta menikin sitten mukavasti meidän taloyhtiön yhtiökokouksessa.  Basilikan se vihreä hengähdys Jos meillä kävelee keittiöön niin vastaan tulee tuoksu, joka sai minut pysähtymään. Parvekkeen ovi on meillä vielä yötä päivää auki ja basilikamme kököttää aivan parvekkeen ja keittiön oven pielessä. Basilika. Se pieni vihreä lehti, joka tuntuu kantavan mukanaan kokonaisen kesäpäivän – lämpimän, aurinkoisen, vähän italialaisenkin. Kun nostin ruukkua valoon, lehdet avautuivat kuin ne olisivat odottaneet juuri tätä hetkeä. Basilikassa on jotain lempeää ja rohkeaa yhtä aikaa. Se ei huuda, mutta se ei myöskään jää taustalle. Kun sen silppuaa lämpimän pastan päälle tai sekoittaa jogurttiin, koko ruoka muuttuu kevyesti raikkaammaksi. Minulle basilika on ollut aina vähän juhlaa. Sellaista arjen pientä luksusta, joka syntyy siitä, että ...