Tekstit

Näytetään tunnisteella Makkara merkityt tekstit.

Chorozopasta

Kuva
Sain kun sainkin eilen aloittaa uuden kirja. Maija Kajannon Tilinpäätös oli tuttua ja turvallista Puistokadun pesulasarjaa – sellaista pehmeää, elämänmakuista luettavaa, jossa arjen pienet käänteet kannattelevat tarinaa. Assin matka lomautuksen, kuolinpesän selvittelyn ja oman elämän tuulettamisen äärelle eteni rauhallisesti, kuin syksyinen iltapäivä, jossa mikään ei kiirehdi vaikka kaikki kuitenkin liikkuu eteenpäin. Kirja jätti jälkeensä lempeän tunteen: joskus elämä muuttuu juuri silloin, kun kalenteriin ilmestyy tyhjää tilaa ja huomaa katsovansa arkeaan uudesta kulmasta. Tänään keittiössä syntyi sellainen ruoka, joka kerää ihmiset pöydän ääreen kuin itsestään. Chorizon lempeä tuoksu, valkosipulin tulisuus sekä kerman pehmeys on jotain herkullista. Halusin tarjota tyttärelle jotakin helppoa mutta hurmaavaa – sellaista ruokaa, jota saa muistella Espoossa asuessaan. Tämä choritzhopasta on juuri sitä: nopea, täyteläinen ja aina yhtä varma herkkuruoka. Minulta tosiaan lähtee nyt viime...

Perunainen kasvispaistos uunimakkaralla

Kuva
  Huh, mikä aamupäivä meillä oikein olikaan. Aamulla Arille soitettiin kotihoidosta, että Mutsin eteisen liukukaapin ovi on pudonnut kiskoiltaan. Lähdimme sitten Mutsille, vaikka Mutsi olikin juuri viety kerhoon. Katselimme kaappia ja sen ovia, jotka eivät pysyneet millään kiskoillaan. Tavaraa vain oli kertakaikkiaan liikaa. Aloin siivoamaan kaappia. Ari imuroi ja luuttusi lattioita sekä kaappia sitä mukaa kun sain hyllyjä ja tankoja tyhjiksi. Kaapista löytyi jopa yli kahdeksan vuotta sitten kuolleen Arin isän vaatteita. Nyt raakkasimme ylimääräiset kaapista ja pois heitettävää tuli jo yli jätesäkillinen. Voi kumpa pääsisimme siivoamaan koko asunnon. Siellä on niin paljon kaikkea turhaa ja ylimääräistä. Mutta Mutsihan ei anna heittää edes mainoksia pois, koska hän voi niitä vaikka iltaisin lueskella. No, sellaista tämä elämänyt vain on… Muistisairauden kanssa 😊 Kävimme samalla reissulla myös kaupassa. keitettyjä perunoita ja porkkanoita 1 sipuli 1 parsakaalinkukinnot 2 rkl rosmari...

Makkarakastike

Kuva
  Olen niin iloinen, kun olette alkaneet kommentoida enemmänkin tänne blogiin. Tätähän minä olen aina halunnutkin ja siksi aivan hykertelen täällä innosta. Kiitosta kiitosta! Jatketaan samaan malliin. Puhutaan nuukailusta sekä kertokaa, mikä teitä kiinnostaa, mitä lisää ja mitä sitten taas jätetään pienemmälle. Onko toiveita ym.ym.? Tämän viikon ruokamenot on yhteensä 83,18 € Meidän Gini tykkää maata minun kirjojani päällä. Heti jos lasken kirjan kädestäni, on kissa makaamassa kirjan päällä. Olen teille tässä tällä viikolla kirjoittanutkin meidän lähikaupan huokeista popgrillimakkaroista (1 € pkt). Ensimmäinen makkarapaketti tuli käytettyä uunissa valmistettuun herkulliseen peruna-makkarapaistokseen.  Seuraava paketti tuli tähän eilen illalla valmistamaani makkarakastikkeeseen. Tätä lupasin Arille tehdä vielä lisää ensi viikolla, kun nyt käymme kaupassa hakemassa Arin K-äpin neljä makkarapakkausta tänään ennen kuin Ari lähtee poikansa kanssa kirppiskierrokselle. No, kaupassa t...