Varhaiskaalisalaatti

Lähdettiin aamusella Oton viennin jälkeen kaupoille ja kirjastoon käymään.





Yhteensä kauppoihin meni tällä kertaa 17,07 €





                       Rakkaus maistuu mansikalta -kirja on tuttua Emma Rantaa.

Mansikkakausi on juuri alkanut Mariannen veljen mansikkatilalla, kun tämän vaimo sairastuu vakavasti. Mariannen on jätettävä oma purjehdusreissunsa väliin ja riennettävä kaupungista sukulaistensa avuksi. Vaikka töitä on paljon, tila osoittautuu viihtyisäksi paikaksi ja Marianne huomaa nauttivansa maaseudun yksinkertaisesta päivärytmistä. Puoliso Leo kaipailee Mariannea jo kotiin, mutta samaan aikaan mansikkamaalla viriää uusia ja kiehtovia ihmissuhteita. Onko Marianne tullut sittenkin jäädäkseen?

Mukavaa kesäluettavaa !



Ihanaa, taas on se aika vuodesta,
kun kaupasta tulee ostettua harva se ostoskerta kotimaista varhaiskaalia.
Tämä rapea, maukas ja mehukas varhaiskaali käy todella hyvin niin ruokiin kuin salaatteihin.
Oikeastaan en keksi ruokaa, mihin varhaiskaali ei kävisi: 
keitot, wokit, pastat, grilliruoat ja salaatit ym.

Tämä salaatti on ihana myös siksi, että se on helppo valmistaa.
Tiskiäkään ei tule kuin yksi astia, kun salaatin kastike tulee kaalin sekaan.Ja mikä parasta, varhaiskaalista ei mene mitään hukkaan.
Nytkin käytin kaalin melkein kannasta kärkeen.


Tämä kyseinen salaatti on se meidän perheen kesän ensimmäinen kaalisalaatti,
jonka varhaiskaalista yleensä valmistan ja voin teille taata, ettei se jää viimeiseksi, niin herkkua se on, siispä tule mukaan kurkistamaan kesän herkullisinta salaattia.


n. 700 g varhaiskaalia
Kastike:
1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sinappia
1/2 rkl hunajaa
1 rkl sitruunanmehua
ripaus sormisuolaa

Raasta kaali isolla veitsellä tai esim. Juustohöylällä ohueksi suikaleeksi.
Minähän surauttelin oman kaalini uudella OBH Soleil monitoimikoneellani sukkelasti suikaleeksi.
Sekoita kastike kaalin joukkoon ja anna makustua hetki jääkaapissa.

Halutessasi voit lisätä tähän salaattiin kevätsipulin varsia
tai maustaa sen tillillä tai pippurilla.
No, variaatioita on monia
olen jopa tehnyt salaatistani tulisen version
ja lisännyt siihen pieninä hippuina kuivattua chiliä.

Tarjoile tämä raikas herkkusalaatti esim. hodarin tai hampurilaisen kanssa,
grilliruoat sekä savustettu kala ovat myös oivia salaatin kavereita
Tai no, en oikein tiedä, minkä kanssa tämä salaatti ei oikein sopisi. Senhän olen jo todistanut teille tuolla alku-kappaleessakin.
Siispä nauttimaan…





Älä anna kekenkään sammuttaa valoasi.

Ystävyydellä
Tupu

Kommentit

  1. Kesän yksi parhaista jutuista on juurikin varhaiskaali, kerran kun syö niin siihen tulee suorastaan himo saada lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen niin samaa mieltä kaalista. Me olemme kumpikin Arin kanssa sellaisia kaalihiiriä, että sitä menee ympäri vuoden, mutta tämä kesäkaali/varhaiskaali on jotain niin ihanaa, että sitä syö vaikka sellaisenaan.

      Poista
    2. Ja kaiken lisäksi kaali on oikea terveyspommi, sisältää c- vitamiinia ja kuituja ja antioksidantteja vähentäen elimistön hiljaista tulehdusta ja suojaa sydäntä.
      Aikamoinen pommi tosiaan vai mitä !

      Poista
    3. Kyllä vain, oikea terveyspommien pommi !
      Kaikki kaaliruoat kunniaan.
      Taidankin muuten kirjoittaa ostoslistaan taasen lisää kaalia.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pizza

Juustoinen choritzopasta

Savulohisalaatti