Meksikonpata

 

Tiedättekö, joskus viikonloput ovat kuin villasukat: pehmeät, lämpimät ja juuri oikean kokoiset. Tämä viikonloppu on ollut juuri sellainen. Mumskun kanssa kirjaston hiljaiset hyllyt, se tuttu tuoksu, joka on kuin lupaus uusista tarinoista. Ja huomenna Arin suvun luo – kahvikupit, naurut ja yhteinen mukava hetki.

Keittiössä syntynyt riisipata jatkaa samaa lempeää linjaa. Arkinen, mutta täyttävä. Sellainen, joka ei tee numeroa itsestään, mutta tuo pöytään rauhan.

Nyt keittiössä syntyi ruoka, joka on yhtä aikaa arkinen ja ihanan täyttävä. Sellainen, joka syntyy eilisen riisistä, pienistä lisäyksistä ja siitä tutusta tunteesta, kun haluaa tehdä jotakin helppoa mutta hyvää.

Minulla oli jääkaapissa eilistä riisipaistosta, jossa oli jo valmiiksi paprikaa ja parsakaalia. Lisäsin vain pari desiä vettä, jotta riisi pehmeni uudelleen. Jos keität riisin tätä ruokaa varten, keitä 3 dl pitkäjyväistä riisiä paketin ohjeen mukaan ja lisää joukkoon paprikasuikaleita eri väreissä – se tuo ruokaan kauniin värin ja pienen makeuden.

Tämä ruoka on juuri sellainen, joka sopii kiireiseen päivään. Sekoitat, maustat ja annat hautua. Arki saa kulkea ympärillä omalla painollaan.

n. 6 dl keitettyä riisiä (mulla tuota eilistä riisipaistosta, jossa oli jo valmiiksi paprikaa ja parsakaalia lisäsin vielä pari desiä vettä, mutta jos keität riisin erikseen juuri tätä ruokaa varten keitä 3 dl pitkäjyväistä riisiä paketin ohjeen mukaan ja lisää mukaan paprikasuikaleita eri väreissä)

1 sipuli

2 dl soijarouhetta/200 g jauhelihaa

n. 2 rkl öljyä

2-3 rkl jauhelihamaustetta

2 rkl tacomaustetta

1 tlk tomaattimurskaa

1-2 dl kypsiä kikherneitä
Kuullota sipuli öljyssä. Lisää soijarouhe ja mausteet, anna hetki paahtua. Sekoita joukkoon riisi, tomaattimurska ja kikherneet. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes pata on mehevä ja maut ovat tasaantuneet.

Ruoka on parhaimmillaan, kun sen antaa olla hetken rauhassa – aivan kuin se keräisi itseensä päivän pehmeyden.

Tämä pata on sellainen, joka sopii moneen hetkeen: arjen nopeaan lounaaseen, iltapäivän rauhoittumiseen tai hoitopaikan lempeään ruokapöytään.

“Pienet teot, lempeät rytmit ja lasten ilot muistuttavat: elämä ei vaadi kiirettä tullakseen hyväksi.”

– Tupu