OBH Soleil monitoimikone ja hapankaali



Meillä on ollut todella hyvä, mutta vanha Kenwood-raastin. Se sanoi nyt sitten sopimuksensa irti ja meidän täytyi saada tilalle toinen yhtä näppärä ja pirteä vekotin.




Siispä löysimme meidän keittiöön tällaisen pikkuapulaisen.
OBH Soleil monitoimikoneen.
Olen tätä konetta nyt kerran testannut ja olihan tässä pikkujätissä tehoa ja luonnetta.





Itselläni tämä oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen kerta, kun valmistin itse hapankaalia.
Siksipä tein sitä vain puolikkaan annoksen.
Porkkanaa tuli ehkä hieman liikaa, mutta silti hapankaali oli todella mauskasta.

Tällä kertaa raastoin kaalin pieniksi.
Seuraavalla kerralla koitan kaalisuikaleita karpaloilla.



1 (2 kg) kaali
3 tl ruususuolaa

n. 2 l purkki 

Mausteeksi:
Valkosipulia, herukoita, puolukoita, karpaloita, punajuurta, porkkanaa, sipulia, chiliä tai yrttejä.
Vain mielikuvitus voi olla rajana lisukkeiden kanssa.



Leikkaa kaali paloiksi ja raasta tai suikaloi haluamasi kokoisiksi paloiksi.
Laita kaali kulhoon ja lisää suola joukkoon. Sekoita huolella ja anna nesteen irrota kaalista noin 30 minuuttia.

Möyhennä kaalia niin, että nestettä irtoaa entistä enemmän.
Mausta kaali 1–2 valkosipulilla tai muulla haluamallasi mausteella.

Annostele kaaliseos puhtaisiin purkkeihin.
Jätä purkkeihin noin 5 cm tilaa.

Nesteen tulee peittää koko kaaliseos. Jos niin ei kuitenkaan käy, lisää liemeksi tilkka vettä.
Seoksen päälle kannattaa laittaa jokin paino, että kaali pysyy nesteen alla.

Laita tiivis kansi kulhon päälle ja anna purkkien olla huoneen lämmössä seitsemän päivää.
Sitten voit siirtää kulhot jääkaappiin, koska ne ovat valmiita syötäviksi.

Itse en laittanut kaalin päälle tällä kertaa painoa, koska neste peitti hyvin kaalin ja kääntelin kaalipurkkia joka päivä ylösalaisin ja taas seuraavana päivänä taas päinvastoin.





Katso, että askeleesi ovat itsesi kokoiset ja näköiset.

Tupu



Kommentit

  1. Näpsäkän näköinen laite .
    Meillä tehdään hapankaalia joka vuosi ja ämpärikaupalla :-)) samoin hapankurkkuja. Ihan aina ei tule yhtä hyviä ja joku vuosi on mennyt pilallekin koko satsi.Mutta suurin ongelma on kuitenkin se kylmäsäilytystilan puute kun ei ole sitä kellaria. Varsinkin alkusyksystä kun on niin paljon kaikkea säilöttyä; kyllähän ne aina pikkuhiljaa siitä sitten hupenee....
    Hapankaalilla herkutellaan ihan sellaisenaan salaattina ja salaateissa ja lisään sitä mm. kaalikeittoon ja kaalilaatikkoon ; tuo hyvää lisämakua.Ja on hyvän makunsa lisäksi niin terveellistä :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kaipaan kanssa kellaria. Siksi teenkin pieniä määriä kerralla, kun tila loppuu kesken. Vimmeksi ostimme jääkaappipakastimen tillle vain ison jääkaapin, mutta sinnekkään ei mahdu kaikki mitä syksyllä haluaisin säilöä.
      Nykyajan kerrostalot on niin kurjia, kun ei ole enään kylmäkellareita edes näissä vanhoissa taloissakaan.
      Siispä edelleen teen vain pieniä määriä kerrallaan näitä herkkuja.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pizza

Juustoinen choritzopasta

Savulohisalaatti