Kinkkukierteet





Olen haaveillut kesämaanantaista ja mustamakkarasta jo pidemmän aikaa, ja eilen oli sitten se päivä, kun toiveeni toteutui. Eli me lähdimme Nokian K-Market Löyttikseen mustalle makkaralle.
Viime kesänä meillä oli samanlainen maanantaiaamupäivä ja mustamakkara-sessio.
Löyttiksessä on joka maanantai mustamakkara tarjouksessa ja se on ihanan tuoretta ja pehmeää, melkeinpä voisin sanoa suussasulavaa. Näin tuoretta ja hyvää mustista en ole saanut edes Lielahden Mustamakkarabaarissa. Kannattaa siis laittaa tämä korvantaakse, jos vain tykkää mustasta makkarasta tai on muuten asiaa Nokialle päin maanantaisin.





Valmistin kinkkukierteitä.
Mun onkin tehnyt niin mieli kinkkukierteitä, mutta laiskuus on vienyt voiton.
Mutta tänä sunnuntaina sain otettua itseäni niskasta kiinni ja sain kuin sainkin tehtyä nämä hyrrät.


pkt voitaikinaa

Täyte:
200 g valkosipuli & yrttituorejuustoa
1 dl ruohosipulia
1 punainen paprika
n. 3 dl kinkkurouhetta



Sulata taikina huoneen lämmössä.
Pilko paprika ja kinkku pieniksi kuutioiksi.
Leikkaa paprika ja silppua ruohosipuli.
Sekoita kaikki täytteen aineet sekaisin.
Ota täytettä lusikalla voitaikinalevylle.
Haarukkaa apuna käyttäen saat täytteen levitettyä kaikkialle voitaikinalle.
Leikkaa veitsellä ohuita siivuja ja kumoa kiekot pellille leivinpaperin päälle.
Voitele munalla ja paista 200 asteisessa uunissa 20–25 minuuttia.




Ole se valo, minkä haluat itse nähdä!

TUPU

Kommentit

  1. Kyllä mustamakkara herkkua on ja niinä vuosina kun asuin Tampereella niin sitä tuli aika usein syötyä. Varsinkin Laukontorilla ja Tammelan torilla käydessä. Kauppahallissa oli myös ainakin yksi myyntipiste.Joskus harvoin tulee vastaan missään muualla paitsi kerran kun oltiin kesälomareissulla Kolhossa ja siellä K-kauppa mainosti tuoretta mustaa makkaraa ja voi että kun nälkäisille reissaajille se maistui juuri siinä kohdassa tosi hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vasta kuulla Arilta, ettei Ari tykkääkään tästä minun lemppari messevästä pehmeästä mustastamakkarasta, vaan hän luaisi makkaransa vähän jämäkämpänä.
      On se kumma, kun minä taas aina odotan juuri tätä kesäsitä ihanan messevää mustista.
      Näin me ihmiset olemme erilaisia :-))
      Tähän nyt pätee tuo minun aina hokemani sanonta Arille, (joka muuten on jo hieman kliseinen ja hymyä huuliin nostattava), että kaikki saa tykätä mistä tykkää :-D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pizza

Juustoinen choritzopasta

Savulohisalaatti