Uunitomaatit

 


Kesäloman ensimmäinen viikko on pian lomailtu.
Täällä ollaan päässyt kyllä jo kunnolla kesäloma-moodiin ja on tehty vain palkolliset koiran viennistä kissojen wc:n siivoukseen sekä kaupoilla käyntiin.
Muuten kaikki aika menee rennosti lomaillen.



Käytiin tosiaan kaupassa tuolla Lielahden Citymarketilla ja eihän me päästy lihatiskin ohi,
 kun siellä oli luutonta grillikylkeä tarjolla.
Olemme tätä ihanuutta kyselleet muualtakin, mutta meille sanotaan aina, ettei sellaista ole edes olemassa. No, täältä sitä kuitenkin aina saadaan ja ai, että kuinka se on hyvää. Jäimme Cittasin kahvilaan mussuttamaan herkkuamme. 



Kesäloman parhaimpiin puoliin kuuluu minulla myös lukeminen
ja sitä olenkin harrastanut nyt oikein urakalla.

Frida Gråsjön kirja
Täyden hääpalvelun majatalo 
täytti kaikki toiveeni.
Tykästyin kirjaan ja sen juonen käänteisiin.
Siis taattua kunnon kesälukemista.

Rating: 5 out of 5.


Uunitomaatit

rasia kirsikkatomaatteja
4 valkosipulin kynttä
kevätsipulin varsia
1 rkl timajamia
hyppysellinen suolaa
&
pippuria
tilkka öljyä



Kaada tomaatit ja kuoritut valkosipulit sekä kevätsipulin varret uunivuokaan, mausta ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Ole liikaa – uskalla elää isosti.

Rakkaudella 
Tupu


Kommentit

  1. Uskoen ja luottaen

    Hyvää kesähuomenta Tupun Tupaan !
    Taitaa olla aurinko hissukseen palailemassa iloksemme !

    Aina silloin tällöin mekin poikkeamme samaisessa kaupassa.
    On tilaa ja valikoimaa ja vaikka mitä.

    Hyviä ajatuksia keskiviikkoon !!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oton aamulenkki juuri takana.
      Lähdetään kaffeen jälkeen hakeen Musmku meille. Ollaan teatteriin menossa.

      Aurinkoista keskiviikkoa ja kaikkea hyvää sinne !

      Poista
  2. Uunitomaatteja voisi syödä ihan milloin vain :-) ja nyt niitä(kin) kannattaa harrastaa kun kaikki kotimaiset kasvikset alkaa olla parhaimmillaan. Eletään siis siksi(kin) ihanaa aikaa. Vaikka sadetta saisi tulla tulla pikkuisen maltillisemmin :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunitomaatit on niin mun juttu. Niin kylmänä, kuin lämpimänäkin. Kunhan ei vain polta suuta, kun ahmii tomaatit liian kuumina.

      Mumsku haettu meille syömään ja ollaan lähdössä kesäteatteriin.

      Kaunista kesäpäivää...
      Ilman raikasta kesäsadetta !

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pizza

Juustoinen choritzopasta

Savulohisalaatti