Pizza

 IMG_20260630_185200~2.jpg

Viime viikon ruokamenot olivat yhteensä

60,80 €

Kävimme kyllä muuten törsäilemässä Minimanissa ja ostimme Maku-sarjan keittiökattiloita parikin kappaletta.
Rakastuimme tähän beigen ja kullan yhdistelmään. 
Katsoo nyt, kuinka sitten ajankulussa tummentuvat. Pidetään peukut ylhäällä, ettei niin kuitenkaan pääsisi käymään.





Nämä kattilat maksoivat...
Valurautapata 4 L maksoi 39.95 €
(Etualalla)
Alumiinikattila 2,4 l maksoi 24.95 €
(Takavasemmalla )

Että vaikkei nyt aina niin paljo menisikään tuohon ruokaan, niin kyllähän me saadaan sitten tuota rahaa kulumaan johonkin muuhun asiaan 😊

Nämä ostokset taas tiesivät sitä, että minulla on luvassa kattilakaapin siivous lähiaikoina ja ainakin kaksi kattilaa saa luvan lähteä kattiloiden kierrätykseen.
No, tämä kierrätysjärjestely ei onneksi ole vaikea operaatio, koska meidän pari pataa oli jo aikas huonossa hapessa.


IMG_20260630_185149~3.jpg


Tästä pohjasta tulee kaksi pellillistä herkullista pizzapohjaa.

5 dl vettä
2 pss (11 g) kuivahiivaa
2 tl ruususuolaa
n. 10 vehnäjauhoja
3 rkl öljyä

Sekoita kaikki aineet sekaisin ja vaivaa noin viisi minuuttia taikinaa ennen kuin laitat leivinliinan taikinakulhon päälle ja annat sen turvota ainakin puolisen tuntia.

Minä siis jätin puolet taikinasta jääkaappiin odottamaan seuraavaa pizzakertaa.

Tätä taikinaa oli kyllä helppo työstää. 
Hieman jauhoja käteen ja painelin taikinan leivinpaperin päälle littanaksi.


IMG_20260630_173833.jpg


Tein tomaattikastikkeen arabiaattia-tomaattikastikkeesta. 
Lisäsin siihen vain kaksi kevätsipulia ilman varsia, 1 tl ruususuolaa sekä 2 rkl basilikaa.
Paistoin ensin sipuleita pannulla pienessä öljytilkassa. Ennenkin lisäsin joukkoon arabiata-tomaattikastikkeen sekä mausteet. Kiehauta tomaattiseosta noin 5 minuuttia kannen alla niin, että kastike kiehuu hieman kokoon.

Arin puolella pizzaa tuli tomaattikastin jälkeen: juustoa, tomaattia, tonnikalaa, 2 kevätsipulia varsineen ja taas juustoa sekä basilkaa ja valkosipulia pintaan.

Mun puolelle pizzaa tuli noiden Arin pizzaan tulevien herkkujen lisäksi: herkkusieniä, katkarapuja sekä aurajuustoa.
Ai, että tää oli niin herkkua !




IMG_20260630_182540.jpg


LOMA...
... On sitä, että ei ole mitään tekemistä
ja siihen on aikaa koko päivä.

Tupu

Kommentit

  1. No nyt olet saanut uudistusta aikaan niin blogin kuin kattiloidenkin suhteen :-).
    Sitä se loma teettää !!!
    Mukavalta näyttää täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Terhi !
      Palattiin juuri Pojan tyköä Turusta kotiin.
      Olo on väsynyt, mutta onnellinen.

      Poista
  2. Uskoen ja luottaen

    Täällähän on tapahtunut kaikenlaista uutta sitten viime kerran !

    Aivan uskomattoman kauniit kattilat !

    Täällä toivuskellaan tänäkin kesänä keuhko - ongelmista, näyttää tulleen tavaksi.
    Hiljalleen alkaa liikkuminen onnistua, pikku hiljaa eteenpäin.

    Jokainen ihana lomapäivä edessä, aamusta iltaan, nauttikaa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tätähän minä pelkäsin.
      Onneksi nyt jo kuulostaa parennalta, tuo toipuminen.
      Paljon kaikkea hyvää ja paranemista sinne toivottelen.

      Lähdettiin heti aamuselta ajelemaan Turkua kohti ja nyt jo kotosalla.
      Tytär kävi täällä viemässä Otto-koiraa ja syöttämässä kissoja.

      Tämä viikko on aikas kiireinen, mutta mukavaa touhua täynnä.

      Nyt sitten rauhallisesti nauttitaan kesästä !

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juustoinen choritzopasta

Savulohisalaatti